keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Unelmien rakennuspalikoita

Walt Disney on todennut: "All our dreams can come true, if we have the courage to pursue them" ja  "If you can dream it, you can do it". Ja kuten tiedämme, Disney uskoi vahvasti unelmiinsa ja myös toteutti niitä koko elämänsä ajan.

Ilman vastoinkäymisiä Disneykään tuskin joka unelmaansa pääsi toteuttamaan. Matkan varrella oli lukuisia tienristeyksiä, joissa suunnan valinta on saattanut olla vaikeaa ja valituksi on ehkä välillä tullut jopa umpikujilta vaikuttavia reittejä. Unohtamatta sitä, että epäilijöitähän riittää unelmiensa viitoittamana rohkeasti kulkevien tiellä aina. Unelmiensa tavoittelijan ei pidä antaa epäilijöiden äänille valtaa, mutta toki jokaisen tulee olla valmis valmis tekemään töitä unelmiensa toteuttamiseksi. Välillä tilanne vaatii unelmiensa tavoittelijalta myös rohkeutta astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Kaikkihan ei mene aina niin kuin Strömsössä, joten optimismin merkitystä tässä prosessissa ei voi unohtaa. Optimistinen tulevaisuuteen suhtautuminen ei tee ihmisestä haihattelijaa, optimisti vain uskaltaa luottaa tulevaisuuden tuovan mukanaan hyviä asioita. Turun Tähti -kisaan uskaltautuminen voisi olla yksi niistä unelmien rakennuspalikoista, joita ei kannata jättää käyttämättä.

Tanssiryhmä Abovo Exitin "Prison Break" vm. 2010


Turun Tähti on ollut monen esiintyvän taiteilijan uralle tähtäävän ja siitä unelmoivan, lupaavan kyvyn reitillä tärkeä etappi. Kykykilpailut ja open mic -illat antavat kokemusta sekä lavavarmuutta. Turun Tähti -kilpailun perusvire on aina ollut optimistinen ja osallistujia on luotsattu halki kilpailun siten, että jokaisella on mahdollisuus säilyttää optimisminsa loppuun saakka ja myös kilpailun jälkeen. Matkalla unelma-ammattiin Turun Tähti -kilpailu antaa mahdollisuuden päästä esiintymään oikealle yleisölle, testata numeroaan, tehdä omaa lajiaan sekä omaa nimeään tunnetuksi ja saada kokemusta yökerhosta esiintymisympäristönä. Usealle kilpailijalle Turun Tähti -kilpailun ympäristö on ollut mittakaavaltaan suurin estradi, jolla kilpailija on siihen saakka esiintynyt eikä tämän kokemuksen merkitystä voi vähätellä.

Tästä näkökulmasta Turun Tähti -kilpailuun voi tavallaan asennoitua samoin, kuin esiintyville taiteilijoille usein vastaan tuleviin koe-esiintymisiin (audition wikipediassa). Etenkin ulkomaiset tanssiseurueet, sirkusryhmät ja musikaalit järjestävät pääsääntöisesti aina koe-esiintymisen esiintyjiä valitessaan. Suomessakin koe-esiintymisten kautta haetaan avustajia esimerkiksi teatterien musikaaleihin.

Unelmien rakennuspalikoita -postauksen loppuun kerrottakoon yhdestä nuoresta osaajasta, joka on jaksanut uskoa unelmiinsa ja tehnyt niiden eteen myös sitkeästi töitä. Kyseessä ei ole lavaviihteen esiintyjä, mutta toki lavaviihteen osaajien kanssa paljon yhteistyötä tekevävä tyyppi. Turkulainen elokuvaohjaaja Niko Kostet sai viime vuonna valmiiksi jo toisen koko pitkän elokuvansa ja tänä vuonna leffa on kiertänyt erilaisia elokuvafesivaaleja Suomessa ja ulkomailla. (Elokuvaohjaajillle elokuvafestivaalit ovat tavallaan niitä kykykilpailuja, joten sinänsä ei nyt olla kovin kaukana blogin teemasta). Tänä syksynä Christian Dreadful -elokuvan tekijä palkittiin Yhdysvalloissa, Texasissa South Texas Underground Film Festival -elokuvafestivaaleilla sarjassa Up and coming Filmmaker. Mahtavaa!

Christian Dreadful kertoo nousevasta rocklaulajasta, josta kiero manageri yrittää parhaansa mukaan muokata oman mielensä mukaisen tuotteen. Ohessa leffan traileri!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti